Salaliittoteorioita ja sutinaa.

Luin tässä muutama päivä sitten uutisen, jossa kerrottiin toiston vaikutuksesta. Se että toistaa tiettyä asiaa tarpeeksi monta kertaa, siihen alkaa uskoa. Näin tapahtuu vaikkakin asia, jota toistetaan, on virheellinen. Kyseessä taisi olla joku rahaan liittyvä juttu.
Omakohtaisesti voin sanoa että kyllä näin taitaa olla. Vallankin jos ei ole kaikkea tietoa käytettävissä, on helppokin tietysti uskoa mihin vaan.

Oon törmännyt elämässäni asiavyyhtiin joka tuntuu olevan puolin ja toisin arka paikka. Siihen liittyy niin paljon tunteita ja henkilökohtaisia kokemuksia puolin ja toisin, että asia tuntuu aina kärjistyvän. Asiasta tuntuu myös olevan hankala irroittautua. Se minua harmittaa. Mitä tahansa tekee tai sanoo tai vaan olee, on seuraajasta tai katsojasta riippuen pakko olla sitä tätä tai tuota. Ja kaikki asiat johtaa SIIHEN.
Tähän kirosana.

Mä tiedän että fiksut ihmiset miettii paljon, mutta kuitenkin, salaliittoteorioita ei ole jokaisessa sanomisessa tai tekemisessä. Fiksuuden ja hulluuden rajapyykki menee kyllä siinä, miten usein salaliittoteorioita kuvittelee olevan? Tai näin mä ajattelen.


Muihin asioihin. Tänään paistaa aurinko. Ollaan sairasteltu jotain flunssaräkäsikaflunssawhatevernielutautia pitkään. Nyt ois aika poistua neljän seinän sisältä. Nyt jotain sutinaa!

Kevätpäivitys

Pitkästä aikaa.

Kevät ja silikoni ei ole vielä ehtinyt rintoihini, mutta onhan tässä aikaa kaikenlaiseen. I hope. Lapset vietti hiihtoloman. Lumettoman hiihtoloman. Heti kun hiihtoloma loppui (ja ehdin laittaa katetulle terassille puutarhakalusteet) tuli uudelleen lumi. Tietenkin.

Aika on vierähtänyt miettiessä "Mikä minusta tulee isona, muutakuin lihava"-kysymyksen äärellä ja selatessa työpaikkailmoituksia, tehdessä hakemuksia ja miettiessä mihinkä kouluun haen. Rajoituksia on aina, tässä elämässä. Elämän realiteetit vs. haaveet = jumitila

Positiivisiin asioihin. Menin voittamaan blogiarvonnassa. WOHOO! Mikä mielen piristys. Tämäkin tapahtui sattumien kautta. Joku linkkasi fb:ssä jotain jossa mainittiin jostain jotain, jonka jälkeen klikkasin jotain, josta ohjauduin jotenkin klikkailemallaa TÄNNE  
Rakastuin retroon ja onnetar suosi.
Ihan uskomattoman supersiistiä. Pienistä asioista ihminen on onnellinen. Tämä on fakta.

Näihin tunnelmiin. Hejjj!

Lisää pelleilyä kameran edessä

Samalla kun pelleilykuvaa otettiin, halusin pikkuisen luksusta. Diivailua. Sellaista glamouria. Ei sellaista tuksuglamouria, tai, no, jokainen voi olla tästäkin eri mieltä. Mutta siis koska alteregoni nimi kuitenkin on Divina Deluxe, niin eikö siihen nyt kuulu, sellainen pikku diivailu ja glamour?


Saatiin tällainen aikaan. Ja tuttuun tapaan, kuvan on ottanut Heidi Järvi Photography.

Tässä oon minä. Pikkusen pullukka, aikuinen nainen. Persjalkainen ihminen. Ihan tavallinen suomalainen nainen. Joka tykkää kihartaa tukkaansa ja meikata välillä. Ottaa erilaisia rooleja. Kuvitella, leikitellä ja näytellä... Se olen ihan minä itse. Ja oon ihan ylpeä itsestäni.

Pelleilyä kameran edessä

Tässä hetki sitten kävin taas valohoidossa Heidillä. Täältä Heidin blogi löytyy !

Edellisen postauksen kuva muuten pääsi  tänne. Wohoo! :)

No back to the valohoito... Sitä  valohoitoaikaa ennen, vanhana ysärinuorena, kuuntelin ysäribiisejä. Kaivelin Ace of Bacen biisin, joka on ollut heiltä eniten mun mieleen. Koska yritän aina olla hauska, ja koen olevani, tai ainakin yritän olla mukana kavereiden elämässä. Jos nyt joku tarvitsee. Joten se biisi sisältöineen, kaikenkaikkisesti vaan on koltahtanut. Kun olen tämmönen vähän hassu ja vähän aina vereslihalla.

Kuitenkin kun kuuntelin biisiä ja sanoja, sain pienen vision. Semmoisen jonka halusin toteuttaa. Ja lopputuloksesta mä vaan pidän kovasti. Iso kiitos taas Heidille. Hän on vaan maagikko, joka vaan saa minutkin näyttämään ihan hyvälle ihmiskappaleelle!

"I'm never gonna say I'm sorry,
I'm a clown for everyone
I'm never gonna let you down,
I'm always here like a sun
I'm a looser, that is a fact for sure
I'm happy even if you don't want
To invite me out for a dance tonight
I'm not normal, I know, I don't care"

-Ace of Bace : Never gonna say I'm sorry 

Heidi Järvi Photography

Photographiaa..

Minä ja vanha pinupryhmä erottiin, jo hyvä tovi sitten, mutta silti mua kiehtoo kertoa tarina kameran edessä. Tai ainakin harjoitella sen tarinan kertomista.

Kävin tässä Heidillä ( Heidin blogi löytyy täältä ), ja koska Heidi saa ihmeitä aikaan, olen hirveen tyytyväinen taas.


Kaikki kyytiin!

(c) Heidi Järvi

Back to the heavyweight jam?

Elämä jaksaa aina kyllä yllättää. Ja nyt alkaa tuntua ettei se ole muutamaan vuoteen yllättänyt positiivisesti. Joten nyt on pikkusen enemmänkin kärtyinen olo, noin niinkus kauniisti sanottuna.

Mutta jotain kivaa. Kävin ysäribileissä. Musiikki on sitä missä tuli kasvettua ysäriluvulla. Ja se vaan on. Se vaan ON. Lisäksi tein jotain mistä oon semmoset liki 20 vuotta haaveillut. Ostin liput ja mennään kattomaan Scooteria joulukuussa. Oon yrittänyt saada kaikkia kavereita mukaan. Olisi kiva mennä lössillä kattomaan tätä juttua. Niin että kaverit, aktivoitukaa. Bileet ois Seinäjoella.

Hirveesti hajanaisia ajatuksia päässä, joista ei nättiä blogikirjoitusta tule. Kuitenkin pari juttua tässä:

- Älä käytä parisuhteissa vyönallelyöntiä. Turvallisuuden tunne on korvaamatonta
- Tee lista mitä haluaisit tehdä ja tee niitä. Niinku nyt scooter.
- Kehitä itsetuntoasi. Niin minunkin pitäisi tehdä.
- Puhu paljon, tee vähemmän. Sitten tee enemmän ja puhu vähemmän.

Lopuksi sanoisin että elämä on vaan arvaamatonta.

Urhe(ilev)a Minä.

Olen istunut muutaman viikon aikalailla turhanpäiväisessä koulutuksessa.

Tai ei se niin turhanpäiväinen ole, kunhan se kuusi viikkoa olisi tiivistetty edes puoleen, sen se olisi kestänyt ihan hyvin. Nimittäin ihmeteltiin wordin avausmekanismia ja yläoikealla näkyvää viivaa ja neliötä ja mitä kaikkea ne tekee  tunti ja 45 minuuttia. Hiii- taaas- ti. Jokatapauksessa jengi on siellä mukavaa, ja kahvi on hyvää ja sitä on ollut riittävästi kahvitunneilla. Ja kahvinarkkarina se on mulle aina pääasia.

Tänään puhuttiin pesäpallosta, ja urheilusta muutenkin siinä yhden kahvitunnin aikaan. Ja että millaiseksi urheilu on mennyt. Kaikki tehdään joko tosissaan, tai ei mitenkään sitten. Hauskaahan enää ei saa olla. Pitää menestyä.  Pitää vaihtaa lajia, jos ei tuu tuloksia. Vaikkakin se harrastama laji olisikin hauskaa, niin vaihtoon vaan, että tulee oikeanlaista lihasta oikeisiin paikkaan.

Koska lihaksikas on se uusi laiha, on nyt tavoite saada hyvä perse ja oikeenlaiset reidet ja... Pitää tehdä salilla oikeanlaisia täsmäliikkeitä, ei saa juosta, voi tulla vääränmalliset jalat, kannattais vaan vaihtaa. Miksi ihmeessä näin? Eikö pääperiaatteessa nykyään saisi nauttia siitä liikunnasta. Miksi pitää tehdä jotain suoritusta sen takia että näyttää hyvältä? Okei. Joo, tietynlainen boonus ja ilohan se on kun huomaa jotain muutosta kehossa, mutta että kun se tulee pääasiaksi kaikessa, pistää se allekirjoittaneen vaan ärsyyntymään.


Muistakaa nauttia.

Peace.