sunnuntai 25. elokuuta 2013

Easy Extensions - Helppoa hiuspidennystä

Jokunen aika on mennyt edellisestä.. Tää bloggaus on ihan puhtaasti nyt hiusasiaa.


Siis minulla oli hiuskriisi. Hiuksista lähti mittaa leikkauksen yhteydessä vähän turhan paljon. Tosin hiuskunto oli sitä luokkaa, että kaikki se mikä lähti, sai lähteäkkin. Olen kokeillut aikoinani sinettiä, teippiä, klipsuja.. Vaikka ja mitä. Klipsit painoi päätä, sinetit ei tehnyt hyvää hiuslaadulle, eikä teipit pysyneet. Tai teipit pysyi mun hiuksessa, ei siinä jatkohiuksessa.

Anyway, otin yhteyttä tänne, ja kyselin vähän heidän tuotteistaan.  Kyseessä siis effortless Extensions. Kiinnosti aika paljon se seikka miten hiuslaatu kihartuu, ja voiko sitä yleensäkkin kihartaa. Kokeilussa on auburn, bodywave. Eli hieman kiharainen lisäke, joka näin luonnonkiharaan pehkoon paremmin sulautuu.

Tää on kyllä helpoin ratkaisu mihin olen ikinä tutustunut. Vaikkapa hius onkin keinokuitua, se ei juurikaan tunnu sille. Ainoastaan kihartamisen kanssa on haastetta. Vielä tähän päivään asti, ei hius ole kärsinyt, vaikka olenkin sitä harjaillut ja käsitellyt. Alkuun siima painoi päänahkaa, mutta nyt koko systeemi on ilmeisesti hivenen antanut periksi, ja minunkin vesipäähän tää uppoaa tosi hyvin eikä paina mistään.

Yllättävän paljon (!!!) tässä lisäkkeessä on hiusta. Yksi riittää ihan kepeästi, ainakin mun mielestäni. Kahdesta naksahtais jo niska katki...  Ja miten helppoa tää on laittaa ja ottaa pois. Suosittelen sellaisille jotka nopeasti haluaa hiuksiin pituutta ja runsautta, mutta tahtoo olla myös naturelleja eikä jaksa pelata eri shampoiden kanssa ja kokee pidennykset vaivaksi. Tää on helppo!


Tässä tulee oma fleda ilman sitä pidennystä (tai harjausta tai kampausta näemmä)...

..ja sitten sen jatkon kanssa tupee näyttäis tälle... 






Mukavan pehmoisenkarvaista sunnuntaita.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti