Olen nainen joka tykkää kaikesta kauniista. Olen nainen joka osaa ajoittain olla hirvittävän kriittinen itselle..
Me, myself and Mirror:
Tapaus alkaa vessan peilin edessä. Jossa on muuten seitsemästä valosta sammunut viisi. Mutta ne kaksi pirun spottivaloa suolsi sen valonsa mun naamatauluun ja päälaelle.
Seuraa huomio tyvikasvusta: Kas, mulla on tyvikasvua. Eiku mitä vit.. Onko tuossa harmaampaa? On? Ei? Onko? Ei oo? On? Eikä oo! On siinä saatana, kato nyt! On! Ei oo. On se ainakin vaaleempi kun 10 vuotta sitten.
Se on totta. Se on tummuusasteeltaan ehkä 2,5 astetta vaaleampaa kuin 10 vuotta sitten. Tarkka asteluku! Kampaajan ammattitaitopohja! Kuitenkin, siis ajatus siitä että hius vaalenee herättää vision vaalentaa väriltään hiusta. Nythän se on mustaoranssi. Eli ei mustaa. Oranssi on jees. Oisko? En tiiä? Jos taas vaalentais? Ei helkkari. Ei se vaalene. Olen kokeillut. Monesti. Siinä peilistä katsoessa myös naama näyttää.. sairaalle? Oudolle? Lerpahtaneelle? Onko mulla rytty tuossa noin?? Onko? Ei oo? Voi ollakkin? Mutta miks naama näyttää noin sairaalle! Ei nyt on ostettava naamarasvaa. Tai rälläkkä jos naamarasva ei oo tarpeeks tehokas.
Josta katse siirtyy sujuvasti loppukroppaan. Kokovartalotukisukkahousut. Kaulaan asti. Ja kaikki läski pullahtaa päähän. Jes. Minkähän hintaiseksi tulee pikku Tallinnankeikka. Nip and Tuck.
Ja lopuksi kehuin itseäni hyväksi ja söin vahingossa sipsejä.
Huomenna on parempi päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti