Hiuspäivitykset jatkuu.. Edelleen hiukset tuntuu pahalle. Tai siis ei niin minulta itseltäni. Mä haluan pidemmät. Mutten hankalaa pidennystä. Klipsit painaa ja jos kovasti käyttää nekin kuluttaa hiusta. Teipit ei lähtenyt (omasta) tukasta... Löysin HALO-tyyppisen pidennystekniikan josta innostuin.
PAKKO SAADA!
Ja koska mä ajattelin kokeilla millainen on synteettinen materiaali hiuksissa! Ja se mistä puhuin löytyy täältä.
lauantai 29. kesäkuuta 2013
lauantai 22. kesäkuuta 2013
Karva-allergia!
Mä pakotin miehen leikkaamaan taannoin mun hiuksia. Ota viisi senttiä! Minä opetan (näinniinku entisenä kampaajana). Se ei halunnut. Se menee kuitenkin pilalle. Kuulemma. Ja eikä mee, se on vaan hiusta ja kuinka hankalaa on leikata viisi senttiä pois hiuksista tasaisesti!!??
Note to myself: se on, ei vaan tullut opiskeluajat mieleen silloin... ensimmäisessä tasausleikkauksessa meni varmaan kaksi tuntia.
No anyway. Unohdin mainita ettei kannata ottaa viittä senttiä ihan niskahiuksista koska ne on lyhyemmät kuin sitten päälimmäiset.
Sitten lähti 25cm. Oho. "Leikkaanko toisenkin puolen?"
Mielellään. Kiitos. Ihan hyvää se tietysti teki. Kuivat lähti. Mutta mä en siltikään totu tähän olkapäätähipovaan tukkaan. Mä haluun pidemmät! Mutta en jaksa teippejä, kun ne ei mulla pysy. Tai teipit pysyy mun päässä mutta ei siinä tekotukassa. Ja sinetit kuluttaa muutenkin hentoa karvaa. Ja....
Mulla on karva-allergia. Oman karvan allergia!
Note to myself: se on, ei vaan tullut opiskeluajat mieleen silloin... ensimmäisessä tasausleikkauksessa meni varmaan kaksi tuntia.
No anyway. Unohdin mainita ettei kannata ottaa viittä senttiä ihan niskahiuksista koska ne on lyhyemmät kuin sitten päälimmäiset.
Sitten lähti 25cm. Oho. "Leikkaanko toisenkin puolen?"
Mielellään. Kiitos. Ihan hyvää se tietysti teki. Kuivat lähti. Mutta mä en siltikään totu tähän olkapäätähipovaan tukkaan. Mä haluun pidemmät! Mutta en jaksa teippejä, kun ne ei mulla pysy. Tai teipit pysyy mun päässä mutta ei siinä tekotukassa. Ja sinetit kuluttaa muutenkin hentoa karvaa. Ja....
Mulla on karva-allergia. Oman karvan allergia!
perjantai 3. toukokuuta 2013
Voi hyvät ystävät
Järjestettiin lapselle 9-vuotisjuhla.
Lapsella on ollut hieman ongelmia koulussa, ei tahdo olla kavereita. Muuta kuin serkkutytöt. Opettajan kanssa ollaan palaveerattu ja puhuttu ja tehty toimenpiteitä. Silti, ei oikein irtoa.
Lapsi vei kouluun, innoissaan, kutsukortit. Kun päivä tuli, tietysti jännitys kohosi. Kävi mummoa ja pappaa, kävi serkkutytöt ja poika. Mutta ei muita. Ei niitä koulukavereita. Yhdeltä tuli ilmoitus että oli kipeä, ja sain sillä selitettyä sitten paljolti poissaoloa. Kun nyt on kamalasti kaikkea tauteja liikenteessä... Lapsi huokaili mun sylissä illan. Ei se juurikaan paljoa puhunut. Mietti hiljaa. Ja sanoi hiljaisella äänellä "Ketään muita ei sitten tullut". Ja sitten huokaili. Huokaili vielä sängyssäkin.
Mä voin niin pahoin. Vieläkin. Joka kerta kun mä ajattelen tapahtumaa mä en voi muuta kuin itkeä.
Mitä minä teen?
Lapsella on ollut hieman ongelmia koulussa, ei tahdo olla kavereita. Muuta kuin serkkutytöt. Opettajan kanssa ollaan palaveerattu ja puhuttu ja tehty toimenpiteitä. Silti, ei oikein irtoa.
Lapsi vei kouluun, innoissaan, kutsukortit. Kun päivä tuli, tietysti jännitys kohosi. Kävi mummoa ja pappaa, kävi serkkutytöt ja poika. Mutta ei muita. Ei niitä koulukavereita. Yhdeltä tuli ilmoitus että oli kipeä, ja sain sillä selitettyä sitten paljolti poissaoloa. Kun nyt on kamalasti kaikkea tauteja liikenteessä... Lapsi huokaili mun sylissä illan. Ei se juurikaan paljoa puhunut. Mietti hiljaa. Ja sanoi hiljaisella äänellä "Ketään muita ei sitten tullut". Ja sitten huokaili. Huokaili vielä sängyssäkin.
Mä voin niin pahoin. Vieläkin. Joka kerta kun mä ajattelen tapahtumaa mä en voi muuta kuin itkeä.
Mitä minä teen?
tiistai 30. huhtikuuta 2013
Ei mitään asiaa.
Piti tarkistaa kuinka pitkää mua on ärsyttänyt kaikki.
Pitkään. Liian pitkään.
Edelleen koettelee. Kaikki. Pitää tehdä jotain. Lisäksi poden yksinäisyyttä. Kts. edellinen päivitys.
Pitkään. Liian pitkään.
Edelleen koettelee. Kaikki. Pitää tehdä jotain. Lisäksi poden yksinäisyyttä. Kts. edellinen päivitys.
perjantai 12. huhtikuuta 2013
Nalkutinalkuti
Silloinkun ihminen luulee, ettei jaksa enempää, tapahtuu jotain mikä todistaa, että todellakin pystyy jaksamaan enemmän.
Mä en oo nähny mun puoliskoani varmaan kuukauteen. Silleen kunnolla. On se ollut täällä talossa, vaan se tekee silloinkin hommia. Joko on puhelimessa tai sitten se laittaa sähköpostia.
Mä taas oon luonnollisesti keskittynyt penskoihin. Tai siihen mitä ne saa aikaan. Siinä on hommaa pojjaat, kuulkaas! Mä olin jo ajatuksessa etten jaksa enää yhtään. Niiltä jää kaikki sille sijoilleen mihin vaan kädestä tiputetaan. Kaikki. Mä tiedän että monet sanoo tätä, mutta niitten lapsoset saattaa joskus erehtyä laittamaan koulukirjat laukkuun esimerkiksi? Muttei meillä. Ei. No tässätapauksessa voi varmaan kiitellä itseään ja geeniään ja kaikkea. En minäkään ole pentuna, enkä kyllä aikuisenakaan mikään siivousaktiivi.
Mä en nyt enää sitten jaksanut. Mulla lähti viikko sitten käyntiin raivohullu perheenemäntä (osa tsiljoona). En aio hyväksyä tätä perseilyä. Mun rahkeet, lähinnä henkiset, ei kestä tätä perässäjuoksua ja siivousta, koska minä itsekkään en ole siivoustyyppi. Minä tarvin tässä apua, sillä jos kaikki siivous kasaantuu mulle, niin siitä ei tuu hevonhelvettiäkään. Nähty on. Mä oon hyvä aloittamaan! Kunhan joku viimeistelis... (ehe, ehe)
Mä oon kulkenut perässä ja nalkuttanut. Sellaista nalkutusta mitä mä en yleensä tee. Sori vaan aviomies, saat sinäkin osasi. Mutta mullekkin nalkutetaan, mä saan myös jakaa tätä iloista keskustelua ja mielialaa nostattavaa tapaa kaikille.
No: Hommahan osoittautui raskaaksi. Mä olin varma että seuraava kurainen kumppari, pikkusenkin vinossa eteisessä ja mä skitsahdan täysin! Ensinnäkin mulla on kolme lasta ja kaikkien perässä pitäis olla hiillostamassa, samaan aikaan. Ei jotenkin onnistunut. Tein kuitenkin parhaani. Mielestäni mä olen hyvin kehityskelpoinen nalkuttaja kuitenkin. Ei huono! Samaan aikaan mun toinen pää alkoi reistata. Mä aloin huolestua jo siitä että mun nalkutus aiheutti verenpainetta ja jonkinlaisen aivoödeeman (ei mitään tietoa mikä se on mutta kuulostaa sopivan vaaralliselta). Anyway, yhtäkkiä siis pisti toiselle puolen päätä, silmän taa ja ihan törkeän kipeästi. Ja sitten tuntui että puoliskassa päässä on painetta. Silmä ei kohdista kunnolla. Harmaa varjo silmässä.
Helvata. Mulla oli jo mielestäni kurjuus maksimoitu ennen tätä pälliefektiä. NO: Eikun soittamaan _taas_ silmäpolille. Että mitäköhän nyt. Ja siis miksi silmäpolille piti soittaa, johtuu siitä kun mun verkkokalvossa on "haavoja". Verkkokalvo saattaa irtautua. Sille ei saa oikein mitään.
Silmäpoli oli taas sitä mieltä että kuulostaa neurologiselle ja otappa yhteys teekooseen. No teekooyhteyden jälkeen kävin hoitajan vastaanotolla, joka sanoi ettei se osaa sanoa mitään, mee lääkäriin, jonne menin ja sain epilepsialääkkeet ja jonka jälkeen soitin taas neuropolille jotka sanoi ettei niitä oteta vaan tuu tänne mutta käy uudestaan ensiavussa/lääkärillä että saat lähetteen tänne. No tuon episodin jälkeen alkoi tuntua aika väsyneelle. Siis ei väsyneelle, vaan tiiättekö väsyneelle. Niinkus, ei oikein kiinnostais. Paitsi että kun ei näe kunnolla toisella silmällä, niin oli vähän pakko.
Lyhyesti virsi kaunis. Reilun viiden tunnin ja pompottelun jälkeen olen käynyt keskussairaalassa, josta ilmeni se, ettei silmässä pitäis olla mitään muuta uutta paitsi se että puolet silmästä on paskana (suora lainaus tohtorissedän sanomisista). Eli ei silläpuolella uutta. Neuropuolella taas kaikki muut toimii. Ei oo siis muuta kuin tää selvittämätön kipu ja paine ja se, ettei toinen silmä ota kontaktia. Oon siis takaisin kotona syömässä särkylääkettä kuin leipää.
Takaisin nalkuttamiseen. Joku ilta tässä viikolla, kun olin ottanut pari lihasrelaksanttia ja kipulääkkeen ja silmä sojotti holtittomasti heitellen ylälistan ja alalistan väliä, alkoi tuntua sille että mä haluan kunnon yöunet. Sanoin paremmalle puoliskolle että sori, mä meen nyt pehkuihin, handlaa sä kersat peteihin. Ja siis sen tein. Menin nukkumaan. Aamulla klo 6.45 huomasin, että joku tai useat kupeitteni hedelmät olivat illalla ajatellut ilahduttaa minua heittelemällä noin litran mustikkamehukeittoa luonnonvalkoiselle karvalankamatolle.
Silmäntakainen paine kasvoi mittasuhteisiin joista nyt ei puhuta. Mutta kestin sen kuin nainen. Keitin kahvin, otin sen kuppiini, istahdin keittiöön ja katselin mattoa ja itkin kaksi kyyneltä. Sitten otin lusikan, kaivoin kuivaneet mustikkakeitot pois ja vein maton pesuhuoneeseen ja testasin maton sietokykyä erilaisin myrkyin. Koko päivän. Hillitöntä jyystöä. Siis matonjyystöä! Mä oon kuitenkin ollut 10 vuotta aviossa, että hillitkää hyvät ihmiset ajatuksenjuoksunne! No siis kiehuva vesi ja kloriittikin tuli kokeiltua. Kunnes unohdin koko maton ja illalla muistin sitten huuhdella. Siitä tuli kuitenkin aika puhdas. Ja siinä on vielä niitä karvalankojakin. Ja se on suht saman kokoinen kuin ennen projektia.
Tän jälkeen päätin etten koskaan enää pese yhtään mattoa, etten jaksa enää! . Paitsi tietty nyt kun meille rantautui yrjötauti ja liki kolmevuotias oksentelee kaaressa juoksennellessaan ympäri kämppää. Mutten siis tän jälkeen neverever.
Eikä tässä mulla juuri muuta. Paitsi että mies. Mulla on sua ikävä. Anteeksi. Lähetäänkö lomalle?
Mä en oo nähny mun puoliskoani varmaan kuukauteen. Silleen kunnolla. On se ollut täällä talossa, vaan se tekee silloinkin hommia. Joko on puhelimessa tai sitten se laittaa sähköpostia.
Mä taas oon luonnollisesti keskittynyt penskoihin. Tai siihen mitä ne saa aikaan. Siinä on hommaa pojjaat, kuulkaas! Mä olin jo ajatuksessa etten jaksa enää yhtään. Niiltä jää kaikki sille sijoilleen mihin vaan kädestä tiputetaan. Kaikki. Mä tiedän että monet sanoo tätä, mutta niitten lapsoset saattaa joskus erehtyä laittamaan koulukirjat laukkuun esimerkiksi? Muttei meillä. Ei. No tässätapauksessa voi varmaan kiitellä itseään ja geeniään ja kaikkea. En minäkään ole pentuna, enkä kyllä aikuisenakaan mikään siivousaktiivi.
Mä en nyt enää sitten jaksanut. Mulla lähti viikko sitten käyntiin raivohullu perheenemäntä (osa tsiljoona). En aio hyväksyä tätä perseilyä. Mun rahkeet, lähinnä henkiset, ei kestä tätä perässäjuoksua ja siivousta, koska minä itsekkään en ole siivoustyyppi. Minä tarvin tässä apua, sillä jos kaikki siivous kasaantuu mulle, niin siitä ei tuu hevonhelvettiäkään. Nähty on. Mä oon hyvä aloittamaan! Kunhan joku viimeistelis... (ehe, ehe)
Mä oon kulkenut perässä ja nalkuttanut. Sellaista nalkutusta mitä mä en yleensä tee. Sori vaan aviomies, saat sinäkin osasi. Mutta mullekkin nalkutetaan, mä saan myös jakaa tätä iloista keskustelua ja mielialaa nostattavaa tapaa kaikille.
No: Hommahan osoittautui raskaaksi. Mä olin varma että seuraava kurainen kumppari, pikkusenkin vinossa eteisessä ja mä skitsahdan täysin! Ensinnäkin mulla on kolme lasta ja kaikkien perässä pitäis olla hiillostamassa, samaan aikaan. Ei jotenkin onnistunut. Tein kuitenkin parhaani. Mielestäni mä olen hyvin kehityskelpoinen nalkuttaja kuitenkin. Ei huono! Samaan aikaan mun toinen pää alkoi reistata. Mä aloin huolestua jo siitä että mun nalkutus aiheutti verenpainetta ja jonkinlaisen aivoödeeman (ei mitään tietoa mikä se on mutta kuulostaa sopivan vaaralliselta). Anyway, yhtäkkiä siis pisti toiselle puolen päätä, silmän taa ja ihan törkeän kipeästi. Ja sitten tuntui että puoliskassa päässä on painetta. Silmä ei kohdista kunnolla. Harmaa varjo silmässä.
Helvata. Mulla oli jo mielestäni kurjuus maksimoitu ennen tätä pälliefektiä. NO: Eikun soittamaan _taas_ silmäpolille. Että mitäköhän nyt. Ja siis miksi silmäpolille piti soittaa, johtuu siitä kun mun verkkokalvossa on "haavoja". Verkkokalvo saattaa irtautua. Sille ei saa oikein mitään.
Silmäpoli oli taas sitä mieltä että kuulostaa neurologiselle ja otappa yhteys teekooseen. No teekooyhteyden jälkeen kävin hoitajan vastaanotolla, joka sanoi ettei se osaa sanoa mitään, mee lääkäriin, jonne menin ja sain epilepsialääkkeet ja jonka jälkeen soitin taas neuropolille jotka sanoi ettei niitä oteta vaan tuu tänne mutta käy uudestaan ensiavussa/lääkärillä että saat lähetteen tänne. No tuon episodin jälkeen alkoi tuntua aika väsyneelle. Siis ei väsyneelle, vaan tiiättekö väsyneelle. Niinkus, ei oikein kiinnostais. Paitsi että kun ei näe kunnolla toisella silmällä, niin oli vähän pakko.
Lyhyesti virsi kaunis. Reilun viiden tunnin ja pompottelun jälkeen olen käynyt keskussairaalassa, josta ilmeni se, ettei silmässä pitäis olla mitään muuta uutta paitsi se että puolet silmästä on paskana (suora lainaus tohtorissedän sanomisista). Eli ei silläpuolella uutta. Neuropuolella taas kaikki muut toimii. Ei oo siis muuta kuin tää selvittämätön kipu ja paine ja se, ettei toinen silmä ota kontaktia. Oon siis takaisin kotona syömässä särkylääkettä kuin leipää.
Takaisin nalkuttamiseen. Joku ilta tässä viikolla, kun olin ottanut pari lihasrelaksanttia ja kipulääkkeen ja silmä sojotti holtittomasti heitellen ylälistan ja alalistan väliä, alkoi tuntua sille että mä haluan kunnon yöunet. Sanoin paremmalle puoliskolle että sori, mä meen nyt pehkuihin, handlaa sä kersat peteihin. Ja siis sen tein. Menin nukkumaan. Aamulla klo 6.45 huomasin, että joku tai useat kupeitteni hedelmät olivat illalla ajatellut ilahduttaa minua heittelemällä noin litran mustikkamehukeittoa luonnonvalkoiselle karvalankamatolle.
Silmäntakainen paine kasvoi mittasuhteisiin joista nyt ei puhuta. Mutta kestin sen kuin nainen. Keitin kahvin, otin sen kuppiini, istahdin keittiöön ja katselin mattoa ja itkin kaksi kyyneltä. Sitten otin lusikan, kaivoin kuivaneet mustikkakeitot pois ja vein maton pesuhuoneeseen ja testasin maton sietokykyä erilaisin myrkyin. Koko päivän. Hillitöntä jyystöä. Siis matonjyystöä! Mä oon kuitenkin ollut 10 vuotta aviossa, että hillitkää hyvät ihmiset ajatuksenjuoksunne! No siis kiehuva vesi ja kloriittikin tuli kokeiltua. Kunnes unohdin koko maton ja illalla muistin sitten huuhdella. Siitä tuli kuitenkin aika puhdas. Ja siinä on vielä niitä karvalankojakin. Ja se on suht saman kokoinen kuin ennen projektia.
Tän jälkeen päätin etten koskaan enää pese yhtään mattoa, etten jaksa enää! . Paitsi tietty nyt kun meille rantautui yrjötauti ja liki kolmevuotias oksentelee kaaressa juoksennellessaan ympäri kämppää. Mutten siis tän jälkeen neverever.
Eikä tässä mulla juuri muuta. Paitsi että mies. Mulla on sua ikävä. Anteeksi. Lähetäänkö lomalle?
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Ärsyyntymisiä
Minähän olen tosi tasainen luonne, joka kuohahtaa hirveän harvoin. On harvoja asioita jotka saa mut tuohtumaan, mutta on ainakin kolme asiaa joista mä saan hillittömän skitsofriikkikohtauksen HETI.
Numero 1.
Tuu vaan neuvomaan mua tai arvostelemaan mun tekemisiä, ilman että olen kysynyt neuvoa/näkemystä. Tästä seuraa mielenvikaista läpändeerusta heti sitten välittömästi. Mulle ei parane tulla kukaan neuvomaan mitään, ellen mä ole erikseen sitä pyydellyt. Saatikka mä en halua kuulla arvosteluja mun tekemisistä. Miten mä hoidan asiat ja sitärataa. Varsinkaan mun kodin sisäpuolella sitä ei kannata mulle tulla sanomaan. Mä hoidan asiat mun tapaan ja taas jos se ei miellytä nikkari on tehnyt kätevän kolon tupaan, josta pääsee sisälle ja ulos. Jos ahdistaa sisätiloissa, suosittelen käyttämään sitä ulosmenoreikää.
Numero 2. Ihmiset jotka ei osaa ajatella asioita kuin yhdeltä kantilta ja ovat aina oikeassa.
Miksi? No. Keskustelua ei saa aikaiseksi. Mistään. Vaikeita. Parempi olla vaan hiljaa ja nyökytellä.
Numero kolme. Ulkonäkö (ja varsinkin paino).
"Oon 17 vee ja painan 45 ja oon 175 cm pitkä, oonko läski!!???"
No en ees aloita. Ärsyynnyn jo heti. Nuoremmat naiset ja miehet on jo ihan sekaisin kaikesta tästä. Oikeasti. Olihan sitä silloinkin kun itse oli 18. Mutta tommoset rapiat +10 vuotta on tehnyt ajassa todella jotain. Sillonkuin itse terveellisesti "kriiseili" jostain olemattomista hörökorvistaan.. no se oli pientä. Nyt sitten valkaisemaan vaan kaikki hampaita ja kiristelemään ja korjailemaan hirveen nuorena. Se on okei. Ja kun sanotaan että se on okei, eikö silloin tuu jo sellainenpikku vinkki siitä, että et oo hyvä itsenäsi? Mulla ei oo mitään kauneuskirurgiaa vastaan. Vähän ihmettää vaan miten helposti siihen lähdetään ja millä perustein. Ja minkä ikäisenä. Mut nyt siis hirvittelen sitä tosiasiaa kun nuorilla ihmisillä on hyvin paljastavia kuvia itsestään ja he myös vastaanottavat kommentointia, hyvin AVOINTA kommentointia itsestään. Kyllä siinä täytyy olla hyvin jalat maassa tyyppi ettei minäkuva ihan vääristy lopullisesti. Tai elämä mene pelkän sen ulkokuoren tiimellyksessä. Mä puhun tästä asiasta paljon, oon vaan huolissani...
Nyt ammattiärsyyntyjä kuittaa. Kiitti!
Numero 1.
Tuu vaan neuvomaan mua tai arvostelemaan mun tekemisiä, ilman että olen kysynyt neuvoa/näkemystä. Tästä seuraa mielenvikaista läpändeerusta heti sitten välittömästi. Mulle ei parane tulla kukaan neuvomaan mitään, ellen mä ole erikseen sitä pyydellyt. Saatikka mä en halua kuulla arvosteluja mun tekemisistä. Miten mä hoidan asiat ja sitärataa. Varsinkaan mun kodin sisäpuolella sitä ei kannata mulle tulla sanomaan. Mä hoidan asiat mun tapaan ja taas jos se ei miellytä nikkari on tehnyt kätevän kolon tupaan, josta pääsee sisälle ja ulos. Jos ahdistaa sisätiloissa, suosittelen käyttämään sitä ulosmenoreikää.
Numero 2. Ihmiset jotka ei osaa ajatella asioita kuin yhdeltä kantilta ja ovat aina oikeassa.
Miksi? No. Keskustelua ei saa aikaiseksi. Mistään. Vaikeita. Parempi olla vaan hiljaa ja nyökytellä.
Numero kolme. Ulkonäkö (ja varsinkin paino).
"Oon 17 vee ja painan 45 ja oon 175 cm pitkä, oonko läski!!???"
No en ees aloita. Ärsyynnyn jo heti. Nuoremmat naiset ja miehet on jo ihan sekaisin kaikesta tästä. Oikeasti. Olihan sitä silloinkin kun itse oli 18. Mutta tommoset rapiat +10 vuotta on tehnyt ajassa todella jotain. Sillonkuin itse terveellisesti "kriiseili" jostain olemattomista hörökorvistaan.. no se oli pientä. Nyt sitten valkaisemaan vaan kaikki hampaita ja kiristelemään ja korjailemaan hirveen nuorena. Se on okei. Ja kun sanotaan että se on okei, eikö silloin tuu jo sellainenpikku vinkki siitä, että et oo hyvä itsenäsi? Mulla ei oo mitään kauneuskirurgiaa vastaan. Vähän ihmettää vaan miten helposti siihen lähdetään ja millä perustein. Ja minkä ikäisenä. Mut nyt siis hirvittelen sitä tosiasiaa kun nuorilla ihmisillä on hyvin paljastavia kuvia itsestään ja he myös vastaanottavat kommentointia, hyvin AVOINTA kommentointia itsestään. Kyllä siinä täytyy olla hyvin jalat maassa tyyppi ettei minäkuva ihan vääristy lopullisesti. Tai elämä mene pelkän sen ulkokuoren tiimellyksessä. Mä puhun tästä asiasta paljon, oon vaan huolissani...
Nyt ammattiärsyyntyjä kuittaa. Kiitti!
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Kevät tulee! En oo valmis!
Varma kevään merkki on aina helmikuussa ilmestyvät tosipienetmustatmuurahaiset. Kyllä, toi on yhdyssana, koska sanon niin. Ja mä vihaan muurahaisia. Itseasiassa mä pelkään niitä. Mä en niinkään ällöile esimerkiksi hämähäkkejä, mutta muurahaisia..
Kevään koittamisesta on muitakin varmoja merkkejä. Kuten ikkunat on yhtäkkiä paskaiset ja pölyä on ilmassa. Tai siis sen näkee. Se on se valo. Se valo joka saa kaikki muut ihmiset virkoamaan ja tekemään kaikenlaista urakkaa ja hyppimään ilosta "Kevät tulee, ihanaa! On niin paljon virtaa!" Ja minä taas oon "Prepare to die"-meiningillä.
Kolmas varma merkki: Tekee mieli uusia kaikki. Aloitetaan verhoista. Maalataan tai tapetoidaan seiniä. Pitäisköhän maalata muutakin... pitäis muuten hankkia uudet sohvat.. tasot. Itseasiassa seinä pitäis kaataa, HITTO POLTETAAN KOKO TALO ja rakennetaan uusi. Kaikki suunnitelmat tyssää onneksi ennen talonpolttoa rahanpuutteeseen. Ja muutenkaan se talonpoltto ei oo järkevää. Älkää kokeilko kotona.
Mä en postaa nyt oman kämpän sisustusta, koska täällä ei oo sisustusta :D Paitsi noin kahdeksan vuoden ajan keittiönpöydällä on vakiona joku auto/traktori/puimuri. Se on se meidän juttu.
Kevään koittamisesta on muitakin varmoja merkkejä. Kuten ikkunat on yhtäkkiä paskaiset ja pölyä on ilmassa. Tai siis sen näkee. Se on se valo. Se valo joka saa kaikki muut ihmiset virkoamaan ja tekemään kaikenlaista urakkaa ja hyppimään ilosta "Kevät tulee, ihanaa! On niin paljon virtaa!" Ja minä taas oon "Prepare to die"-meiningillä.
Kolmas varma merkki: Tekee mieli uusia kaikki. Aloitetaan verhoista. Maalataan tai tapetoidaan seiniä. Pitäisköhän maalata muutakin... pitäis muuten hankkia uudet sohvat.. tasot. Itseasiassa seinä pitäis kaataa, HITTO POLTETAAN KOKO TALO ja rakennetaan uusi. Kaikki suunnitelmat tyssää onneksi ennen talonpolttoa rahanpuutteeseen. Ja muutenkaan se talonpoltto ei oo järkevää. Älkää kokeilko kotona.
Mä en postaa nyt oman kämpän sisustusta, koska täällä ei oo sisustusta :D Paitsi noin kahdeksan vuoden ajan keittiönpöydällä on vakiona joku auto/traktori/puimuri. Se on se meidän juttu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)