maanantai 5. toukokuuta 2014

Oi ihana Toukokuu!

Eilen ajelin aamulla Vaasaan. Lumisateessa. Takavetoisella autolla. Kesärenkailla. Lunta tiellä parhaimmillaan miltei kymmenen senttiä. Piti jo pysähtyäkkin parkkipaikalle kun tuli lunta taivaan täydeltä ja näkyväisyys oli nolla. Onneksi se oli vain pahin vaihe, ja eteenpäin ajellessa vähän selkeni. Kuuntelin radiosta radionovan kesäsäätä. Odotettavissa lumisadetta. Nauratti.

Syy miksi ajoin sunnuntaiaamuna klo 8 Vaasaan, oli Underground Model 2014-kilpailukuvaukset. Voitte käydä tätä tapahtumaa stalkkaroimassa facebookissa TÄÄLTÄ
Kyllä. Minä, kohta 34-vuotias takaisin lihoiksi paisunut kotiäiti olen taas osallistunut tällaiseen. Tulin valituksikin. Oli muuten suuri ihme ja järkytys tulla valituksi.

Eilen tuli tehtyä siis kuvaustouhuja ja haastatteluja.
Kuvaukset hoiti Heidi Järvi Photography Heidin Facebooksivut löytyy täältä. Haastatteluissa kysyttiin mm. "Miksi olisit paras Underground Model 2014". Emmä ole paras. Mutta mulla on sanoma. Kaikki tarvii ihmisen joka sanoo että anna mennä. Pikkuisen yllyttää. Kokeilla rajoja. Ei se elämän tarvi olla että sun täytyy 30 vuoden rajapyykin jällkeen rajusti aikuistua. Käyttää beigejä jakkupukuja. Ei tartte. Eikä sun tartte olla 180cm pitkä ja painaa 60 kiloa että voisit pyllistellä kameralle ja tulla hyväksytyksi. Ei tartte.
Sun tarttee olla oma ittesi. Yrittää. Epäonnistua. Kokeilla uudelleen. Ei ottaa vakavasti.
Mullei ole edes voittamisentahtoa. Mä rakastan vaan säpinää. Ja sitä että voi tehdä kaikenlaista.
Pieni makusteluvideo siitä mitä tää pitää sisällään löytyy Youtubesta. Underground Model 2014 semifinalistit- bloobers. Videolla näkyy myös mentorimme Pixie Lily. On se upea.


Mekot oli ihania. En ehkä kestä. Käykää tsekkaamassa undergroundstore.fi
JA sitten korut. Ne tuli Vorssa Inkistä. YÄÄÄH!! Ilosta itkua. Mä oon kytännyt Vorssa Inkin sivuja ja Kataa niinku... kauan? (Terkkuja vaan Katalle jos luet ni nyt selvis ne nenänreikäjäljet sun ikkunassa). Katan blogi löytyy täältä.
Ihailen niitä tatskoja ja koruja. Ja mulla oli ihan munnäköinen korukin valittu päähän. Itkin vähän verta, kun en voinut sitä ostaa, mutta lupaan vieläkin pyhästi että hetikun voitan lotossa (ja rupeen edes lottoamaan) niin tatskalle meen Vorssa Inkkiin ja ostan hitosti tukkahärpäkkeitä.











Lovee kaikille toivottaa: Divina Deluxe


1 kommentti:

  1. Hah!! Sinäkö se oot ollu!! :D Kiitos kauniista sanoista!! Toivottavasti tapaamme pian ;)

    VastaaPoista