Tässä on ollut kaikkea oiretta. On ollut. Vaikka muille jakaa. Ja olen hypännyt lääkärissä ja ollut huolissani. Ja olen ilmaissut esiin asian jo aikoja että meillä olisi hometta. Minä olen asunut hometaloissa. Kaksi kertaa. Minulla on jo altistus.
Mutta sitten on tilanteita kun ei tunnu ääni menevän perille. Että kuvittelen. Että kun mulla on ollut masennuskin. Luulet vaan. Tuntuuko että masentaa? Maailman ärsyttävin asia.
Ensinnäkin niille jotka ei ole kokenut masennusta. Masentunut ihminen ei ole mielenvikainen ja vähäjärkinen. Aivot kyllä toimii. Ja toisekseen, pidän itseäni sen verran itseäni kuuntelevana ihmisenä että tunnen kyllä varsinaiset masennusoireet.
No jossain vaiheessa kun tuntui ettei minua kuultu, ymmärretty tai vaan vähäteltiin, löysin itseni Törnävän T10 osastolta siinä vaiheessa kun menin itse tk:n luukulle itkemään ja pyytämään apua. Kun ei jaksa tapella valtavirtaa vastaan.
Vietin osastolla pari viikkoa.
Missään vaiheessa minulla ei ole ollut toimintakyvyn alenemista tai että en jaksaisi. Mutta hei, masennusdiagnoosi minulle tehtiin. Mutta koska enhän minä sille voi mitään, näillä mennään.
Pienen hetken jälkeen kotiintulon jälkeen meillä muuten aloitettiin keittiöremppa. Koska meillä oli hometta.
No asiat sinällään jees. Mutta pään sisällä minulla on suuri viha. Mulla on suuri viha kaikkea kohtaan jotka mua on aliarvioinut. Jotka ei ole kuunnelleet. Jotka vetää aina masennuskortin esiin. Että sillä voidaan pyyhkiä kaikki asiat ohi. Että koitappa nyt vaan ryhdistäytyä ja elää kuin normaalit ihmiset, äläkä kuvittele. Älä puhu tollaisia. Olo on niinkuin olisit pieni lapsi jota vähätellään. Jota ei kuunnella, jonka mielipide tai olemassaolo olisi jotenkin vähempiarvoinen. Koska on ihmisiä jotka tietää kaiken ja sinunkin olosi. Äläpä olleskaan puhu tai sano mitään, kyllä me tiedetään paremmin.
Välillä vaan sattuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti