Ajatusmylly - osa 1

Mun on pakko jatkaa samasta teemasta jauhamista kuin viimekerralla, paitsi ehkä eri näkökulmasta. Ja totutusti se varmaan laajenee ihan muuksikin aiheeksi mutta...


Mä sain palautetta. Paljon hyvää palautetta. Kiitos kaikille!!! On sellainen epätodellinen olo.
Palautteen sisällöstä täytyy sanoa sen verran, että muutama sanoi, että oon heille esikuva. Ja sitten ihan suoraan mun ajatukset. Voi tsiisus, ei. Naurun kanssa. Miksi? Mulla on ainoastaan kehaistavana (?) saavutuksena painonpudotus. Ja voin kertoa että mulla on enemmän työtä ollut nyt jojoillessa tätä 1-4 kilon paikkeilla. Pysyykö, ei pysy, pysyykö..
Kun ei oo mitään kannustinta, siis sellaista" JEEE laihduin 20-kiloa just ja vielä lähtee vähän kuin itsestään!!!"
Niin. Siis nyt on hankalaa. Kauhea skenaario on, että kun iän myötä on pikkusen hankalampi pitää painoa yllä ja sitten on näitä muita rajoittavia asioita, niin onpahan vaan hankalaa ylläpitää.. Ja se pelko jos ei pysty ylläpitämään painoa. Niin, sekin on tuolla takaraivossa. Juuri tuon takia ei tunnu mitenkään esikuvalliselle. Heikkoluonteinen ihminen jatkuvassa taistelussa. Niinkuin me kaikki, tietysti. Mutta silti.

No kuten feissarissa saatoin ilmaista eilen illalla oli pöydässä vähän liikaa ruokaa. Siis oli. Söin ne. Sehän se mun ongelma... Joten tänään PITÄIS lenkkeillä 40 kilsaa ja hiihtää saman verran ja syödä herne yhdistetyksi aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi että tää päivä kompensois eilistä syömistä. Mutta: Perisyntini numero yksi. Olen laiska. Liikkumaan. Ottamaan itseäni niskasta kiinni. Yleensäkkin tekemään jotain itseni puolesta. No sen voin sanoa että vanha Tina varmasti jäis tähän istumaan koko päiväksi ja masentuis. Ja söis sitten. Mä nyt aion ainakin ulostautua. Olkoonkin halvatun kylmä. No okei, mä en lenkkeile, enkä tee mitään ylisuoritusta. Tosin ylisuoritukselta tuntuu jo saada kaikki eri-ikäiset pikkupojat liikkeelle samaan aikaan. Kun kaikilla on yleensä joku ongelma silloin kun pitäis lähteä.. Lainataan tähän viisaan tätini sanontaa: "Nälkä on, janottaa, pissittää ja kakittaa..." Se kuvaa varmaan aika hyvin sitä lasten kanssa toimimista. Plus että meidän terroristit (lue; lapset)  ottaa toisiltaan senkkaa nenästä ja se voittaa joka ei oo kuollu ja on ensimmäisenä pihalla. No sen jälkeen äiti on vähän väsynyt ja otsasuoni pullottaa. Onkin kivaa ja hyvä tunnelma lähteä jonnekkin ilakoimaan! Tuo oli ironiaa. Ei oo. Kaikilla on palkokasvi nenässä. Ketään ei kiinnosta. Riisutaanko vaan kaikki vaatteet ja ollaan sisällä.

Nyt kun olen aika hyvin keskittynyt huonoihin puoliin itsessäni, ois varmaan aika keskittyä välillä hyviinkin puoliin itsessäni. Haaste siitä kaikille lukijoille. Ole hyvä ja mieti mitä hyvää sinussa on, ja sitten uskallatko sanoa sen ääneen? Miksi muuten suomalaisessa menttaaliteetissä ihminen on heti paskantärkeä jos se kehaisee itseään? Se ois oikeasti hyväksi. Jos miettii ettei voi sanoa ääneen hyviä asioita itsestään, koska saa varmasti arvostelua. Kuinka rajoittunutta silloin ollaan? Ei uskalleta, kun ajatellaan mitä toiset ajattelee. Ja mä en nyt ajattele niitä, jotka aattelee niin mitä toiset ajattelee, vaan niistä jotka on niitä ajattelijoita, jotka ajattelee paskaa ja sitten vielä ilmaisee sen ääneen.

Ja noin ollaan saatu maailmanhistorian mahdottomin lause aikaseksi, josta kukaan ei tajunnut mitään. Hyvä!
My work here is done.

Ainiin. Tänään aion olla tosi ihana ja vitsikäs. Ja ulkoilla. Mitä siis en olisi tehnyt kaksi vuotta sitten. Ja siitä minä tykkään. Ja sit mä tuun ehkä tänne takas. Notkumaan.